Kulttuurikoulu

Kulttuurikoulussa (Kulturskolan) lapset ja nuoret saavat oppia soittamaan erilaisia soittimia, oppia laulamaan tai kehittymään näyttämö- ja teatteritaiteessa, kuvaamataiteessa tai oman elokuvan teossa.

Eri taidemuodot toimintamme perustana annamme lapsille ja nuorille mahdollisuuden, heidän vapaa-ajallaan, kehittää mielikuvitusta ja luovuutta.

Kulttuurikoulu ei ole peruskoulu, vaan vapaaehtoista toimintaa kouluajan jälkeen. Opetusta antavat, yksityisesti tai pienryhmissä, opettajat, joilla on omassa aineessaan kasvatusopillinen korkeakoulututkinto.

Kulttuurikoulu on tarkoitettu kaikille Norrköpingin lapsille ja nuorille. YK:n lasten oikeuksien julistuksen mukaan kaikilla lapsilla ja nuorilla on oikeus kulttuuriin ja omaan taiteelliseen ilmaisumuotoonsa. Mielestämme on tärkeätä, ja sen myös meidän visiomme, että Kulttuurikoulu on paikka, johon kaikki ovat tervetulleita alkuperästä, mahdollisesta toimintarajoitteesta tai aikaisemmista kokemuksista riippumatta.

Kulttuurikoulun nykyinen osoite on Fotbollsgatan 2. Uusissa toimitiloissa on kaikki toimintamme filmiopetusta lukuunottamatta. Se toimii edelleen CNEMAn yhteydessä Kungsgatanin varrella.

Opetus Kulttuurikoulussa tapahtuu ruotsin kielellä. Opettajamme toimivat myös opettajina kunnan kouluissa päiväsaikaan.


Ilmoittautuminen Kulttuurikouluun (ruotsiksi)PDF (pdf, 168.3 kB)

Kulttuurikoulun lukukausimaksut (avgifter)

Yhteystiedot